*

Kaikki blogit puheenaiheesta Talousennusteet

Pörssi romahtaa ja romahtaa varmasti

Pörssi romahtaa ja romahtaa varmasti

*

YLE kysyi tänään:  voiko sijoittajan painajainen toistua? 

YLEn haastattelemat asiantuntijat pitivät voimakasta pörssiromahdusta epätodennäköisenä nykyisessä markkinaympäristössä.

Maailman talouskehityksen voittajat ja häviäjät

Suomen Pankin tuoreessa ennusteessa maailman  kokonaistuotannon arvioidaan kasvavan reilun kolmen prosentin vauhtia vuosien 2017-2019 aikana. Samantasoisiin kasvulukuihin päätyi myös Kansainvälinen valuuttarahasto tammikuussa julkaistussa aiemman ennusteen päivityksessä.  USA:n odotetaan vetävän teollisuusmaiden kasvua samalla kun Kiina ja Intia ovat kehittyvien maiden talouskasvun vetureita.

Ennusteiden valintatalo - valitse mieluisesi, mutta muista turbulenssi

 

Tuorein Suomen taloutta koskeva ennuste (tänään 13.2.2017 klo 14:03);

”Ennuste: Suomen talous notkahtaa tänä vuonna”

Suomen talous kasvaa, mutta kasvu hidastuu viime vuodesta, Euroopan unionin komissio ennustaa.

Kiina kasvaa ja kasvaa paljon

Kiina kasvaa ja kasvaa paljon

*

Joskus totuus on hyvin hienosäikeinen juttu.  Joskus muutama desimaali vaikuttaa kokonaiskuvaan; joskus tuntuu että liian monet toistavat vain muiden jo aiemmin lausumia asioita, vaivautumatta perehtymään itse asiaan.

Tämänkaltaisia tuumailuja ei voi välttää, kun silmäilen suoraan hevosen suusta saamiani tuoreimpia Kiinan kansantalouden tunnuslukuja.

*

Tuoreimman ennakkotiedon mukaan Kiinan BKT kasvoi 2015 aikana 6,9 %.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä