Kaikki blogit puheenaiheesta Syrjäytyminen

Ei oppi ojaan kaada ? 2018

                                                                Ei oppi ojaan kaada

  Mökkitien reunaan ilmestyi yhtenä syksyllä polkupyörä. Arvelin sen kuuluvan pienelle   koululaiselle.Iltapäivällä pyörä taas katoaa. Olen jäänyt miettimään opinpolkuaan.

Sukupuolittunut syrjäytyminen on Suomen ongelma

Kävin perjantaina pokkaamassa Allianssi ry:n "Nuori toimija- huomionosoituksen" ratkaistaan Suomen suurin ongelma (= nuorten syrjäytyminen) tapahtumassa Allianssitalolla Helsingissä.  Tämä on itselleni erittäin merkittävä tunnustus ja sen kirvoittamana laadin tämän kirjoituksen.

 

Alkoholismi vie miehen kadulle!

Vaikeasti alkoholisoituneista - yleensä miehistä - hyvin harva kuntoutuu, vaikka kuntoutumista voitaisiin tehdä hieman enemmän mahdolliseksi oikeanlaisella sosiaalipolitiikalla.

Työttömyys on kullan kallis

 

Valtiovarainministeri Petteri Orpo esitteli valtiovarainministeriön laskelman työttömyyden kustannuksista. Hintalappu työttömyyden nykytasolla, 275 000, on 6 ( kuusimiljardia ) mrd. euroa vuodessa. Ottamatta kantaa laskelman tarkkuuteen on selvää, että kyseessä on kansallinen katastrofi joka tapauksessa olipa todellinen luku 5 tai 7 mrd.

Turun terrori-iskun vuosipäivä

Mitä opimme, onko mikään muuttunut? Ei ole, vain se, että poliisi syynää tarkemmin ihmisiä, annettuja vinkkejä ja katselee ahkerammin seurantakameroita. Entä juurisyyt – onko niitä pohdittu? Ei ole – olisiko nyt aika, kaksi menehtyi turhaan, aivan turhaan – tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta seuraava voidaan estää.

HS-Toni Lehtinen: Turun terrori-iskusta on tänään kulunut vuosi – Miten teko muutti Suomea?

Nyt palaa länsimainen kulutusjuhla – autot pyhinä lehminä

Ruotsissa huligaanit tuhopolttivat yli 100 autoa. Autot ovat läntisen maailman kulutusjuhlan täyttymyksiä. Siispä nämä tekemättömyyden ja osattomuuden yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneet ”väärässä maassa olevat väärät ihmiset” polttivat kapinansa nyt ruotsalaisten valtapoliitikkojen mieliin - ”Alan suuttua toden teolla” -Ruotsin pääministeri Stefan Löfven totesi tuohtuneena [1.

Kaikki ansaitsevat avaimen parempaan - "Tehdään koulutuslupaus joka pitää"

Suomen suurimpana vahvuutena on aina pidetty maksutonta koulutustamme. Sille on olemassa jopa oma juhlapäivänsä, jota vietetään aina lokakuussa. Maksuttoman koulutuksen päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota kaikkien opiskelijoiden yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin opiskella korkeakouluissa.

Uudenlainen koulun ja harrastustoiminnan malli ehkäisisi syrjäytymistä

Jokaisella lapsella on oikeus löytää se oma juttu, joka saa posket hehkumaan. Yhteenkuulumisen tunne kehittää vuorovaikutustaitoja. Tulevaisuuden ammatti löytyy usein harrastuksen parista. Taiteen, kulttuurin ja liikunnan harrastaminen lisää hyvinvointia. Lasten oikeus harrastuksiin pitäisi toteuttaa yhtä hyvin kuin lasten oikeus perusopetukseen.

Johtuuko poikien syrjäytyminen epäreiluista arvosteluperusteista?

Kävi taas niin, että kevyt keskustelu pakotti tarkistamaan asioita ja tieto lisäsi tuskaa. Puhuimme Twitterissä peruskoulusta, poikien ja tyttöjen pärjäämisestä ja niihin liittyvistä kysymyksistä.

Keskustelun tiimellyksessä hain lisätietoa ja törmäsin kahteen artikkeliin. Yleisradion artikkelissa vuodelta 2015 kirjoitetaan seuraavaa:

Aktiivimalli reiluko?

Epäreiluun aktiivimalliin kehitysideoita

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä